whatsapp icon

Auton hinta-arvio

Oman auton hinta-arvio on usealla autoilijalla mielessä, kun auton vaihtaminen on ajankohtaista. Oman auton hinta-arvion saaminen autoliikkeeltä on nykyään kuitenkin tehty kuluttajille mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi.

parrotz hero

Miten auton hinta-arvio muodostuu?

Oman auton hinta-arvio on usealla autoilijalla mielessä, kun auton vaihtaminen on ajankohtaista. Oman auton hinta-arvion saaminen autoliikkeeltä on nykyään kuitenkin tehty kuluttajille mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi.

Alustava auton hinta-arvio pystytään antamaan autoliikkeestä esimerkiksi kuvien, videoiden sekä auton perustietojen, kuten kilometrimäärän sekä huoltohistorian perusteella. Kattavat lisävarusteet voivat myös vaikuttaa positiivisesti autosi hyvitys- tai ostohintaan.

Autosi hinta-arvioon vaikuttaa myös yleensä se, että oletko vaihtamassa auton toiseen autoliikkeessä olevaan autoon vai oletko myymässä sen liikkeelle suoraan. Auton arvo puhtaassa myyntitilanteessa on yleensä hieman matalampi kuin vaihdettaessa toiseen autoon.

Hinta-arvio saattaa kuitenkin vaihdella joidenkin erikoisempien autojen tapauksessa reilusti markkinoiden, autoliikkeen oman varastointilanteen sekä autoliikkeiden hinnoittelutapojen perusteella.

Auton hinta-arvio

Auton hinta-arvio määräytyy usean eri muuttujan mukaisesti. Autoliikkeitä eniten kiinnostavia asioita ovat kilometrimäärä, huoltohistoria, lisävarusteet sekä mahdolliset onnettomuudet tai kolarit, joissa auto on ollut osallisena. Esimerkiksi isommat kolarit tai korjaukset voivat vaikuttaa merkittävästi auton jälleenmyyntiarvoon. 

Erityisesti huoltohistoria voi vaikuttaa auton hinta-arvioon ja sen muodostumiseen paljonkin, sillä huoltohistoria kertoo autoliikkeelle paljon siitä, miten hyvää huolta autosta on pidetty.

Huoltohistorian puuttuminen kokonaan etenkin enemmän ajetuissa autoissa voi laskea auton hinta-arviota reilusti alaspäin. Huoltamaton tai huonosti huollettu auto on autoliikkeelle rahallinen riski, mahdollisten korjaus- ja jälkikulujen takia.

Huoltohistoria ja sähköinen huoltokirja

Auton kilometrimäärän tarkistaminen onnistuu varmasti kaikilta autoilijoilta ilman suurempia ongelmia. Huoltohistorian tarkastaminen etenkin uudemmissa autoissa, joissa on vain sähköinen huoltokirja, saattaa vaatia jo hieman auton käyttöjärjestelmän tuntemista.

Automerkistä riippuen auton ajotietokoneeseen tallennettujen huoltotapahtumien sisällöissä voi olla suuriakin eroja, sillä joillain merkeillä tiedot saattavat olla hyvinkin suppeat.

Joissain tapauksissa ajotietokoneesta löytyy vain kilometrimäärä, joka autossa oli huoltohetkellä, mutta yleensä järjestelmään on kirjattu myös huollon laajuus sekä päivämäärä, jolloin huolto on suoritettu.

Joillain merkeillä auton käyttöjärjestelmän huoltohistoriasta löytyy huoltotapahtumien sisältö ja mitä huoltotoimenpiteitä autoon on tehty sekä paljonko seuraavaan valmistajan suosittelemaan huolto-ohjelman mukaiseen huoltoon on aikaa tai ajokilometrejä jäljellä.

Auton sähköisen huoltokirjan sisällön saa tarkistettua ja tarpeen vaatiessa tulostettua helposti paperiseen muotoon esimerkiksi valtuutetuissa huoltoliikkeissä. Sähköisen huoltokirjan kopion voi myös halutessaan pyytää digitaalisessa muodossa, jolloin sen säilyttäminen ja lähettäminen eteenpäin on helppoa.

Sähköisen huoltokirjan tulosteet voit esittää auton hinta-arviota tekevälle liikkeelle paikan päällä tai mikäli auton hinta-arvio tehdään etänä, saat lähetettyä helposti autosi huoltohistorian autoliikkeelle vaikkapa suoraan kotisohvalta.

Renkaat, kuluvat osat ja
auton hinta-arvio

Etenkin enemmän ajetuissa käytetyissä autoissa kuluvat osat ja niiden mahdollinen huono kunto voivat vaikuttaa paljonkin auton hinta-arvioon. Esimerkiksi auton jarrupalojen, jarrulevyjen sekä muiden kuluvien osien lähestyvä vaihtotarve on autoliikkeen otettava huomioon kun auton hinta-arvio on myyjällä työn alla. 

Hyvässä kunnossa olevat renkaat, sekä se, että autosta löytyy kaksi kokonaista rengaspakettia on suuri plussa kun auton hinta-arviota muodostetaan. Suomen kaltaisessa maassa, jossa talvirenkaat ovat pakolliset liikenteessä tiettyinä aikoina vuodesta, ovat kaksi rengaspakettia lähes välttämättömyys, joitakin pelkästään kesäajoihin suunniteltuja autoja lukuunottamatta.

Myös vanteiden kunto voi vaikuttaa auton hinta-arvioon, sillä auton ulkoinen olemus on yksi tärkeimmistä asioista, joihin auton seuraava mahdollinen ostaja kiinnittää ensimmäisenä huomiota.

Huonokuntoiset renkaat (ja mahdollisesti myös vanteet) on vaihdettava autoliikkeen toimesta uusiin. Autoa hinnoitteleva automyyjä ottaa nämä asiat luonnollisesti huomioon kun auton hinta-arvio on muodostumassa.

Auton yleisilme ja siisteys

Ammattitaitoinen automyyjä ei likaista autoa säikähdä. Puhtaan ja siistin auton arvioiminen on toki helpompaa, sillä maalipinnan naarmut ja muut virheet on helppo huomata, mutta suurta hinnankorotusta ei auton arvoon kannata odottaa vain sen takia, että auto on juuri pesty.

Autoliikkeillä on yleensä laajat yhteistyöverkostot, joissa maalipintojen pienten naarmujen korjaaminen onnistuu, mikäli autoliike ei tee näitä itse talon sisällä.

Lähes poikkeuksetta autot käyvät läpi jonkinlaisen ehostusprosessin ennen kun ne päätyvät uudestaan myyntiin, joten pienet epäsiisteydet auton sisällä tai ulkopuolella eivät auton hinta-arviota paljoakaan muuta suuntaan tai toiseen. 

Poikkeuksellisen epäsiistissä ja sotkuisessä kunnossa esimerksi sisäpuolelta oleva auto voi kuitenkin herättää autoa hinnoittelevan myyjän huomion epäsuotuisalla tavalla, sillä yleisilme kertooo kuitenkin usein siitä miten hyvää huolta autosta on yleisesti pidetty.

Pyydä auton hinta-arvio autostasi Parrotzilta vaikkapa jo tänään!

Me Parrotzilla etsimme jatkuvasti uutta tyylikästä kalustoa valikoimiimme. Meillä auton hinta-arvio onnistuu kätevästi paikan päällä tai täysin etänä, suoraan kotisohvaltasi esimerkiksi sähköpostin tai whatsappin välityksellä.

Ota yhteyttä soittamalla numeroon +358 93 152 4140  tai lähetä kuva, tai mahdollisuuksien mukaan useampi autostasi valitsemallesi Parrotz-myyjälle.

Muista mainita ajokilometrit sekä mahdollisuuksien mukaan tietoja myös auton huoltohistoriasta. Talvi- ja kesärengaspakettien olemassaolo kannattaa myös tuoda esiin, sillä niistä todennäköisesti tiedustellaan, mikäli et itse niistä muista mainita.

Kerro myös oletko kiinnostunut suoraan myymään auton vai oletko mahdollisesti ostamassa tai vaihtamassa toiseen tyylikkääseen yksilöön Parrotzin valikoimista.

Auton hinta-arvio saapuu sinulle toivomallasi tavalla esimerkiksi kirjallisena tarjouksena suoraan sähköpostiisi, soittamalla tai whatsappin välityksellä. Asiantuntevat ja palvelualttiit myyjämme ohjaavat sinut prosessin läpi ja kysyvät tarpeelliset tiedot autostasi.

Parrotz-Tiimit palvelevat sinua Järvenpään Showroomilla osoitteessa Satukukanpolku 5D, 04430 Järvenpää sekä Lempäälän Showroomilla osoitteessa Areenakatu 7, 37570 Lempäälä.

parrotz instagram
parrotz phone number

@parrotzsuomi

Ole osa Parrotz-tyyliä, tykkää ja seuraa meitä!

Tilaa Uutiskirje

Tilaa uutiskirje ja saat päivityksiä Suomen tyylikkäimmistä autoista